Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
30123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031123

RSS

 KAUAS POIS ?
15.07.2014 21:51

TE-toimistot tarjoavat työttömille työtä yhä enemmän oman kunnan ulkopuolelta. Suuri osa työpaikoista on "piilotyöpaikkoja", joita työnantajat eivät laita avoimeen hakuun. Työnantajat arvostavat motivoituneita työnhakijoita, jotka itse kysyvät mahdollisesti auki olevia paikkoja. Ohjeistuksen mukaan työn pitäisi olla 80 kilomerin säteellä kotiovelta. Taustalla on Työ- ja elinkeinoministeriön linjaus, jonka mukaan TE-toimistojen on tarjottava avoimia työpaikkoja entistä suuremmalle joukolle.
-Niin, sinänsä ihan hienoa, että töitä tarjoillaan. Tosin on sattunut – varmaan ihan täysin vahingossa – semmoistakin, samaa työtä on tarjottu monellekin. Ja sitten työnantaja on ilmoittanut, ettei heistä kukaan ole oikeasti kiinnostunut, esimerkiksi siksi, että 75 km työmatka on hankala potkukelkalla kuljettavaksi ja yleistä liikennettä ei ole. Sitten näille työtä laistaville on paukautettu karenssia pari kuukautta. Näin on kaunistettu joka tapauksessa työttömyystilastoja ja pienennetty työttömyyskorvausten maksettavaa määrää. Tosin työttömyys ei oikeasti vähene, mutta tilastot kaunistuu!
 
Päivälleen 384 vuotta sitten syntyi Turun Akatemia eli Kungliga Akademien i Åbo. Moinen hirviö on nykyisin vaihtanut nimensä Helsingin Yliopistoksi. Siitä on päivälleen 215 vuotta, kun ranskalaiset löysivät Rosettan kiven. Niinpä se on nykyisinkin nähtävissä British Museumissa. Jacques Derridan syntymästä on tänään 84 vuotta ja Risto Jarvan 80. Jacques kirjoitteli (filosofisia juttuja) ja niinpä hän elikin pitempään kuin Risto, joka puuhaili filmien teon parissa. Brigitte Nielsen täyttää tänään 51 vuotta eikä ole varmaan ikinä kuullut edes puhuttavan filosofiasta, mutta näytti joskus (hyvin kauan sitten) niin pirun melkoisen hyvältä. Otetaan Akatemialle, kivekselle, Jacquesille, Ristolle ja Brigittelle!

Joskus sitä vain mittaillaan pöytien välejä:
Ei väli pöytien, lie pitkäkään,
vaan pöydän viereisen, mä tuskin nään.
Sun kanssas jakaa sen, nyt toinen voi.
Mä yksin kuuntelen, kun kaukaa soi.

Kun hänet tanssimaan, sä pyydät noin,
niin hetkeen seuraavaan, mä nähdä voin.
Sun sanas uskoo hän ja unelmoi.
Mä tiedän enemmän, nyt teille soi.

Sä olit elänyt, jo mua ennenkin,
etkä tiennyt, kuinka pelkäsin,
sä että vertaisit mua muihin, mutta näin
mä syliin toisen, sua työnsin, sylistäin.

Niin selvin sanoin sain, mä kuulla sen,
nyt että oisin vain, se entinen.
Mä sua ymmärrän, en mitään voi,
nään teidän lähtevän, ja vielä soi.

Sä olit elänyt, jo mua ennenkin,
etkä tiennyt, kuinka pelkäsin,
sä että vertaisit mua muihin, mutta näin
mä syliin toisen, sua työnsin, sylistäin.





Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Roskapostisuojaus: Paljonko on viisi plus kaksi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Kommentit

Korjaus: Toisen kappaleen toisen virkkeen toinen lause, joka alkaa sanoilla "mutta parisataa aiemmin" pitäisi tietysti olla: parisataa VUOTTA aiemmin jne...:)

- Mustis - 16.7.2014 22:48
  http://mustaleski.blogspot.com/

Vastaus
Kiitos kommentista ja korjauksesta:) Uskoisin, että kommenttisi oli ymmärrettävä ilman korjaustakin, edes minun mieleeni ei tullut, että olisit tarkoittanut vuosien sijasta vaikkapa kiloja tai euroja:)) Lisäksi kommenttisi avasi minulle sanonnan kaikkien kivien kääntämisestä alkuperän:) Sitä työmatkaa muuten kesäisin helpottaa se, että nykyisin kelkkoihin on saatavissa pyörät:) Minulla tosin ei vielä sellaista kelkkaa ole, mutta ex-tyttöystävilläni näkyy olevan! Jussi

Juu, kyllähän se näin kesäkuumalla tuo rapiat 70 kilsaa potkukelkalla voisi tuntua aika pitkältä työmatkalta, mutta kyse on vain asenteesta;)

Rossetin kivi onkin aika hupaisa juttu ja sitä ovat tutkineet ihmiset, joille se on täyttä hebreaa. Hieroglyfit jäivät muodista jo 1700 vuotta sitten, mutta parisataa aiemmin (eli tarkoitan nyt 1800 lukua) Rossetin kivi innosti kuitenkin siitä kiinnostuneita keksimään merkityksiä merkeille, mistä heillä ei ollut mitään käsitystä, jonka vuoksi he hoksasivat koodata sen kreikankielen mukaan!!! Hohhoijakkaa, mihin vielä joudummekaan ennen kuin kaikki kivet on käännetty:)

- Mustis - 16.7.2014 00:06
  http://mustaleski.blogspot.com/





Kommentoi


©2019 layout210 - suntuubi.com